Sokerimassa ja sydämentykytykset

Marsipaani on minusta aina ollut pahan makuista ja löydettyäni pari vuotta sitten sokerimassan ilahduin suuresti.

Sokerimassa on kuin muovailuvahaa ja siitä voi tehdä aivan mitä vain. Siitä saa hienoja kakunkoristeita ja yleensä kun lasten syntymäpäivät lähestyvät, alkaa Isukilla ajatukset pyöriä päässä ja edellisenä iltana lasten nukkumaan mentyä Isukki ottaa ison lasin viiniä ja alkaa pyöritellä sokerimassasta keittiön pöydän äärellä jotain mikä on päässä muhinut jonkin aikaa.

Se on mukavaa puuhaa, mutta aiheuttaa myös sydämentykytyksiä ja stressiä, koska joskus päässä olleet ideat eivät muuntaudu sokerimassasta juuri sellaisiksi kuin ne mielikuvituksessa olivat ja välillä on improvisoitava ja mentävä joskus myös siitä mistä aita on matala...

Joskus väsymys iskee jo on myönnettävä, että ei pysty kuin hankkimaan syötävän kakkukuvan, syötäviä vohvelikukkia ja sokeritimantteja. Moni kakku päältä kaunis, mutta täysin ilman mielikuvistusta tehty.
Tytär tykkäsi kyllä, joten se kai pääasia! 

Legopalikka-kakut olivat ihan OK - mutta kulmien olisi pitänyt olla suoremmat eikä saumoja olisi saanut näkyä -
mutta poikani tykkäsi ideasta, joten ei takerruta nyt siihen!

Alussa on vain idea, pari palaa sokerimassaa, Iskukki ja iso lasi punaviiniä...

Suurimman Angry Birds- manian aikaan tein eräille kaverijuhlille sokerimassasta linnut, possut ja tarvikkeet.
Tämä oli urakka, joka aiheutti paljon sydämentykytyksiä ja monta käyntiä viinilaatikon hanalla! Mutta tästä setistä voin olla ylpeä!

Tyttäreni eräille syntymäpäiville tilasimme prinsessakakun, joka oli tehty kirkkaanpunaiseen kuoreen ilman muita koristeluja. Tuunasin siitä sitten leppäkertun mustalla toffeella ja valkoisella sokerimassalla. Kahvipöydässä leppäkertun ympärillä oli oikeita mintunlehtiä - suhtellisen helpolla tehty näyttävä kakku! 

Tuunaa donitsi

Joskus voi oikasta hieman eikä kaikkea tarvitse tehdä alusta alkaen itse.

Vappuna lämmitimme valmiit pakastedonitsit ja sitten keräsimme pöydälle erilaisia koristeita; sulatettua suklaata, nonparelleja, murskattuja ranskanpastilleja, karkkeja ja mitä vain kaapeista löytyi. 

Jokainen sai tuunata donitsinsa kuten haluaa.

Tämä voisi olla mukava ohjelmanumero lastenkutsuillekin ja miksi ei vanhemmmillekin!

Glukoosisiirapista on moneksi - kuinka on ennen pärjätty ilman?

Talvella 2014–2015 tyttäreni suosikkielokuva oli Disneyn Frozen ja aloin pähkäilemään että mitä "coolia" voisi keksiä synttäreille.

Ilokseni olin vähän aikaisemmin löytänyt glukoosisiirappia marketista, jota itse asiassa useassa makeassa ulkomaisessa ohjeessa tarvitaan, mutta jota on ollut aikaisemmin mahdotonta löytää.  

Glukoosisiirapista ja sokerista saa tehtyä ”sokerijäätä” suhteellisen helposti. 

0,5 dl sokeria

1 ½ ruokalusikallista glukoosisiirappia

2 rkl vettä

Aineet kattilaan ja keitellään koko ajan sekoittaen.

Kun vesilasiin pudotettu pisara kovettuu, on seos valmista. Hardcore-kotikondiittorilta kannattaa löytyä sokerilämpömittarikin, josta voi tarkailla hard crack- lämpötilaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Seos muuttuu kuumetessaan hieman ruskeaksi, varsinkin jos keittelee sitä kovalla lämmöllä ja antaa sen melkein palaa, joten halutessaan voi pudottaa lopussa pari pisaraa (ei enempää) sinistä elintarvikeväriä joka tekee jäisen tunnelman.  

Värin lisäämisen jälkeen ei enää keitetä, koska silloin väri muuttuu (esim. tumman sammaleenvihreäksi, tiedän kokemuksesta!)

Kuuman sokeriseoksen voi kaataa leivinpaperin päälle, levitellä veitsellä, tehdä pitkiä jääpuikkoja tai ympyröitä tms. 

Vähän jäähtyneestä levystä voi sitten taitella spiraaleja tai vaikka mitä koristeita.

Jääkoristeet eivät päätyneet lopulta lastenjuhliin saakka, koska pelkäsin että lapset loukkaavat itsensä tai toisensa terävillä sokerijääpuikoilla, mutta aikuisille ne voisivat olla hieno koriste tai vaikka liimata niitä piparkakkutalon räystäisiin… Jatketaan kehittelyä!

Jäätävät kuppikakut

Glukoosisiirapista halusin tehdä myös amerikkalaisia karamelliomenoita (jotka takertuvat hampaisiin ja ovat muutenkin suomalaiselle käsittämätön juttu) mutta kauniita kuitenkin ja ehkä jos sokerikaramellin joukkoon laittaa mausteeksi kanelia, niin makuhdistelmäkin jotenkin menettelee.  

Leipova perheenisä, onko moista nähty?

Toiset miehet vetäytyvät autotalliin vääntämään ruuveja, minä vetäydyn keittiöön rikkomaan munia.

Kaikki alkoi vuorotteluvapaalla pari vuotta sitten kun aikaa oli ja innostuin leipomisharrastuksesta. Aloin ottamaan kuvia syntymäpäiväkakuista ja muista leipomuksista ja pistin niitä (paljolti muita ärsyttääkseni) sosiaaliseen mediaan.

Kuvat herättivät äkkiä paljon huomiota ja sain kommentteja; ”ihana mies! Taitava! Wau! Upeaa!” Ja tämän myötä heitin aina vain vettä myllyyn ja leipomisharrastus sen kun paisui. 

Huomasin myös että leipominen rauhoittaa usein hermoja, vaikka koskaan ei tiedä onnistuuko tekeillä oleva ”paakkelssi” vai ei.

Pidän myös ruuanlaitosta yleensä, mutta koska erikoisruokavalioiden takia yhteisten ruokien tekeminen on vähän haasteellisempaa, päädyin purkamaan ruokiin kohdistuneen luovan energiani leipomiseen. Makeat leivonnaiset käyvät perheessämme kaikille.  

Itse en ole kovinkaan hanakka syömään makeita leipomuksiani, maistan kyllä mutta usein se jääkin sitten siihen. Ehkä tämä on onni, jotta mahdun kulkemaan tulevaisuudessakin ovista. 

Minusta leipomisen ja kokkaamisen tulee kotioloissa olla hauskaa enkä pidä yhtään nykyajan TV-ohjelmista, joissa tehdään jotain hampaat irvessä kilpaillen ja lopuksi itkevät kilpailijat haukutaan ja ruoka heitetään lattialle. 

Minusta keittiössä pitää olla positiivinen mieli ja leipomuksissa saa näkyä käden jälki jotta näkee, että ne eivät ole koneesta tulleet.

Keittiö-idolini ovat ehdottomasti yhdysvaltalainen Julia Child ja Jaakko Kolmonen, joiden lempeän humoristinen tapa kokkailla on mielestäni se, johon tulisi kotikokin pyrkiä.  

Laitan myös omia reseptejäni jakoon keittokirjastani, jos vaikka muut isätkin saavat leipomis-innostuksen. (?)

Ei muuta kun koneet käyntiin ja uuni kuumaksi, katsotaan mitä syntyy!

   

American Cookies

Ensimmäinen Isukin leivontablogiin julkaistu resepti saa kunnian olla suosikkileipomukseni, amerikkalaiset pikkuleivät eli American Cookies.

Näitä tehdään meillä usein ja ne ovat koko perheen mieleen. Näitä on mukava leipoa vaikka lasten kanssa jos hermot yleensä kestää lasten kanssa leipomista. 

Alkuperäinen resepti on Yhdysvalloista, mutta olen hionut sitä hieman suomalaiseen makuun sopivaksi.

Amerikan reseptit ovat usein äärimmäisen makeita joten sokerin määrää saa niissä usein vähentää ja näin olen tehnyt tässäkin kohtaa. 

Jos olet vähän länteen kallellaan kuten minä, niin kannattaa hankkia US Cups – mitat valmiiksi niin ei tarvitse menettää hermojaan liuoslaskuissa.

Minulla ainakin pettää Ojalan laskuoppi jos joudun tekemään vaikka puolikkaan taikinan ja sitten yritän muuttaa niitä vielä desilitroiksi. 

Täällä julkaisemat reseptit yritän kuitenkin pitää deslitroina.

Aineet kannattaa aina mitata tarkkaan, sillä usein epäonnistuminen voi olla pienestä kiinni.

Amerikan kekseihin laitetaan usein mahdollisimman värikkäitä, mutta mauttomia koristeita mutta itse suosin ranskalaisia pastilleja, joiden mintun maku yhdistettynä suklaaseen on aivan loistava lisä kekseille. Suklaahippuja voi tietysti käyttää tai pähkinöitä, mutta Isukki laittaa lähes aina ranskanpastilleja.

Resepti on helppo, mutta olen saanut nämä epäonnistumaan muutaman kerran niin että eivät ole nousseet uunissa yhtään. 

Onko sitten tapahtunut joku kemiallinen reaktio vai onko Isukki unohtanut nostatusaineet ja käsi käynyt viinipönikän hanalla enemmän kuin maustekaapilla? 

Se on jäänyt arvoitukseksi. 

Ja tässä itse resepti;

American Cookies by Isukki

150 g margariinia tai voita

1 dl sokeria 

1,5 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

1 kananmuna

3 ¼ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

½ tl suolaa

lisäksi ranskanpastilleja tai pieniä tumman suklaan paloja tai rouhittuja pähkinöitä

Vatkaa sokerit ja margariini vaahdoksi.

Lisää joukkoon kananmuna.

Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita kunnolla paksuksi taikinaksi.

Ota taikinasta kahdella lusikalla (tai pyörittele käsin) palloja leivinpaperille.  Saavat olla kookkaita jos Amerikan malliin halutaan elää.

Painele lopuksi pallojen päälle muutamia ranskanpastilleja (tai suklaahiput tai pähkinät) jos nämä sekoittaa taikinan joukkoon katoavat ne pikkuleipien sisälle eivätkä näy.

Paista uunissa 200 C  n.10 – 12 minuuttia.

Huom! Älä paista liikaa, keksit saavat jäädä mieluummin hieman keskeltä pehmeiksi jos mahdollista, yleensä 10 minuuttia riittää. 

Toiset tykkäävät että keksit ovat taikinamaisia ja jopa puoliraakoja, mutta itse olen sitä mieltä, että saavat kypsyä rapeiksi.