Leipova perheenisä, onko moista nähty?

Toiset miehet vetäytyvät autotalliin vääntämään ruuveja, minä vetäydyn keittiöön rikkomaan munia.

Kaikki alkoi vuorotteluvapaalla pari vuotta sitten kun aikaa oli ja innostuin leipomisharrastuksesta. Aloin ottamaan kuvia syntymäpäiväkakuista ja muista leipomuksista ja pistin niitä (paljolti muita ärsyttääkseni) sosiaaliseen mediaan.

Kuvat herättivät äkkiä paljon huomiota ja sain kommentteja; ”ihana mies! Taitava! Wau! Upeaa!” Ja tämän myötä heitin aina vain vettä myllyyn ja leipomisharrastus sen kun paisui. 

Huomasin myös että leipominen rauhoittaa usein hermoja, vaikka koskaan ei tiedä onnistuuko tekeillä oleva ”paakkelssi” vai ei.

Pidän myös ruuanlaitosta yleensä, mutta koska erikoisruokavalioiden takia yhteisten ruokien tekeminen on vähän haasteellisempaa, päädyin purkamaan ruokiin kohdistuneen luovan energiani leipomiseen. Makeat leivonnaiset käyvät perheessämme kaikille.  

Itse en ole kovinkaan hanakka syömään makeita leipomuksiani, maistan kyllä mutta usein se jääkin sitten siihen. Ehkä tämä on onni, jotta mahdun kulkemaan tulevaisuudessakin ovista. 

Minusta leipomisen ja kokkaamisen tulee kotioloissa olla hauskaa enkä pidä yhtään nykyajan TV-ohjelmista, joissa tehdään jotain hampaat irvessä kilpaillen ja lopuksi itkevät kilpailijat haukutaan ja ruoka heitetään lattialle. 

Minusta keittiössä pitää olla positiivinen mieli ja leipomuksissa saa näkyä käden jälki jotta näkee, että ne eivät ole koneesta tulleet.

Keittiö-idolini ovat ehdottomasti yhdysvaltalainen Julia Child ja Jaakko Kolmonen, joiden lempeän humoristinen tapa kokkailla on mielestäni se, johon tulisi kotikokin pyrkiä.  

Laitan myös omia reseptejäni jakoon keittokirjastani, jos vaikka muut isätkin saavat leipomis-innostuksen. (?)

Ei muuta kun koneet käyntiin ja uuni kuumaksi, katsotaan mitä syntyy!