Olipa kerran Tuhkimo ja kaamea piiras

Syksyisin on täällä pohjolassakin alkanut olla isoja kurpitsoita kaupoissa Halloweenin aikaan. Viime vuonna teimme ensimmäistä kertaa Jack O Lantern- tyylisen kurpitsalyhdyn ja netistä kaivelin amerikkalaisen kurpitsapiiraan ohjeen kurpitsan sisällölle.

Lyhty onnistui suhteellisen hyvin mutta piiras oli mauton.

Tänä vuonna päätin yrittää uudelleen ja tehdä lyhdystäkin erikoisemman. Netistä löytyy vaikka mitä hienoja ideoita kurpitsalyhdyn tekoon; Disney-hahmoja ja vaikka mitä erikoisuuksia ja Cinderella elokuvan ollessa tänä vuonna ajankohtainen, päätimme lasten kanssa tehdä kurpitsasta  Tuhkimon vaunut ja yrittää jälleen kurpitsapiirasta josko se maistuisi tänä vuonna paremmalle.

Löysin netistä kehutun reseptin, jonka joku suomalainen oli kääntänyt amerikkalaisesta reseptistä; muropohja, jonka pohjalle ripotellaan piparkakkumurskaa. Täytteeseen tulee kermaa, munia ja keitettyä kurpitsaa. Mausteeksi mm. inkivääriä ja muskottia.

Piirastaikina alusta asti, piparinmuruja pohjalle...

Suurella vaivalla kaiverrettu kurpitsan sisällys keitetään mössöksi...

Kovasta kurpitsasta koristeellisen tekeminen ei ole helppoa kovan kuoren ansiosta, mutta onnistuin tekemään vaunun ikkunat terävällä veitsellä ilman verenvuodatusta. Kohta 9-vuotias poikani otti tehtäväkseen tehdä vaunulle luonnolliset renkaat ja niistä tuli todella hienot. Tytär järjesti "Tuhkimon" vaunuihin.

Tuhkimon vaunut 

Mutta se piiras! Annoimme sen olla yön yli juustokakun tavoin jääkaapissa, jotta se vetäytyisi ja maistoimme sitten vasta seuravaana päivänä.

Piiras maistui aivan kamalalta.Täyte on mauton vetinen mössö, joka ei kyllä makuhermoja hivele. Kukaan perheenjäsenistä ei välittänyt siitä ja suurin osa jäi syömättä.

Ensi vuonna heitän kurpitsan sisälmykset suoraan kompostiin ellei vieraaksi ole tulossa joku ikävä ihminen, siinä tapauksessa teen kurpitsapiirasta.

Ja sitä paitsi kurpitsa maksoi 7€, joten täytyy varmasti ensi vuonna yrittää kasvattaa sellaisia itse jos sitä haluaa useampiakin kaiverrella, sillä minkälainen tärähtänyt hullu maksaa niistä 7€ kappaleelta?

Happy Halloween!

Amerikasta tulee Isukin mielestä kaikenlaista kivaa, mutta 
kurpitsapiiras ei  kuulu tähän kategoriaan.

Bake like a star!

Marketin lehtihyllyssä osui silmiini pari vuotta sitten amerikkalaisen ”People” – lehden ”Cooking With The Stars” – erikoisnumero.  Siinä amerikkalaiset filmitähdet ja laulajat kertovat suosikkireseptejään ja leipomuksiaan.

Kuten aikaisemmin joku on saattanut huomata, olen aina ollut vähän länteen päin kallellaan ja varsinkin amerikkalaiset leivontareseptit ovat mielestäni usein todella hyviä. 

Kyseisessä lehdessä on monia hyviä leivonta- ja ruokareseptejä joista useita olen kokeillut. Paras lehden ohjeista on mielestäni ehdottomasti perinteinen amerikkalainen porkkanakakku.

Lehdessä näyttelijätär Eva Longoria kertoo tulevasta keittokirjastaan pari ohjetta mm. tämän perinteisen amerikkalaisen porkkanakakun ohjeen.

Porkkanakakkua käytetään Amerikassa paljon myös syntymäpäiväkakkuna vähän kuin meillä kermavaahdolla täytettyä täytekakkua. Itse olen tehnyt tätä syntymäpäiville ja hyvin on mennyt kaupaksi. 

Tämä on mainio vaihtoehto perinteiselle kermakakulle jos kaipaa jotain uutta ja kakunhan voi koristella miten haluaa.

Alkuperäisen ohjeen nimi on ”Mom’s Carrot Cake” eli olisiko tämä sitten Evan äidin resepti? Vaikea uskoa että pikkuruinen Eva Longoria söisi kakkua tai juuri mitään muutakaan, mutta mistä sen tietää? 

Joka tapauksessa kakkupohjaan ei tule voita vaan ruokaöljyä ja kuorrutteessakin voi käyttää margariinia ja kevyempää tuorejuustoa, joten mitenkään erityisen epäterveellinen porkkanakakku ei ole herkulliseksi täytekakuksi.  

Ja tuleehan kakkupohjaan myös porkkanaa nimensä mukaan, joka luonnollisesti on erittäin terveellistä!

Olen kääntänyt mitat desilitroiksi ja grammoiksi ja tehnyt pieniä muutoksia sokerin määrään, mutta muuten ohje on suoraan Eva Longorian keittiöstä.

Kuten monet kakut, tämäkään ei ole heti valmistuttuaan parhaimmillaan vaan vasta seuraavana päivänä, joten kannattaa ehkä täyttää se jääkaappiin jo tarjoilua edeltävänä iltana. 

Ohjeen mukaan kakku on 8-10 hengelle, mutta ilmeisesti Amerikassa kakkupalat ovat isompia koska mielestäni tämä riittää kyllä 15 hengelle.

Kuorrutteeseen olen kayttänyt joskus maustettuja tuoresjuustoja;esim sitruunatuorejuusto sopii mielestäni siihen mainiosti. Tuolloin on huomioitava se että niissä on sokeria, ettei kakusta tule ns. "äkkimakea".

Carrot Cake

4,8 dl vehnäjauhoja

1 rkl kanelia

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl suolaa

3,6 dl ruokaöljyä

4,8 dl sokeria

4 munaa

4 keskikokoista porkkanaa raastettuna

TÄYTE/KUORRUTE:

400g maustamatonta tuorejuustoa 

225g voita/margariinia

450 g tomusokeria (400g tai vähemmän saattaa riittää ellet ole yltiömakean ystävä. Testaa makua lisäämällä tomusokeria vähitellen!)

ripaus vaniljasokeria.

Pekaanipähkinärouhetta lopuksi pinnalle tai tarjoiluun.

Sekoita jauhot, kaneli, leivinjauhe, sooda ja suola.

Toisessa astiassa sekoita koneella ruokaöljy ja sokeri. 

Lisää munat ja sekoita kunnolla vaahtomaiseksi.

Sekoita jauhoseos joukkoon kunnes kunnolla sekoittunut mutta sekoita tässä vaiheessa maltillisesti.

Lisää porkkanaraaste taikinaan muutamassa erässä ja sekoita rauhallisesti tasaiseksi.

Paista voidellussa kakkuvuoassa uunissa 175 asteessa n.60 minuuttia ja koita kypsyyttä tikulla. 

Huom! jos porkkanaraaste on ollut kylmää voi kakun kypsyminen kestää yli tunninkin, joten testaa tikulla kypsyyttä loppuvaiheessa!

Anna pohjan jäähtyä ennen täyttämistä ja kuorrutusta.

Täyte/Kuorrute

Sekoita tuorejuusto ja voi tai margariini kunnes kuohkeaa.

Lisää varovasti tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa kakkuun 1-2 kerrosta, täytä se kuorrutteella ja käytä loput kakun kuorrutukseen.

Pinnalle voi halutessaan ripotella pekaanipähkinärouhetta.

Mansikkaruusuja

Vein eilen tuliaisiksi kakun, jonka päälle oli tarkoitus tehdä mansikoista ruusuja kun löysin hauskan videon jolla kerrotaan miten niitä helposti tehdään.

Ostin isoja ulkomaalaisia mansikoita ja yritin leikellä mansikoita kuten videolla, mutta mansikoista tuli vain sen näköisiä kuin ne olisivat sisältäpäin räjähtäneet. 

Mansikkani olivat liian kosteita ja menivät mössöksi (no photos please) mutta ehkä kuivemmilla mansikoilla voisi onnistuakin. 

Ja tikun päässä ne ainakin näyttäisivät kukilta enemmän kuin pelkästään kakun päällä. 

Täytyy yrittää joskus uudestaan!

Raparperi, tuo kirpeä ja uskollinen kesän tuoja!

Tänä viikonloppuna Isukki on niin väsynyt, ettei jaksa kanamunia rikkoa. Kesäloman lähestyessä voimat tuntuvat ehtyvän ja jauhosäkkiin tarttuminen tuntuu ajatuksena mukavalta, mutta uupumus on vallannut nyt leipurin.

Puutarhassa kävellessäni totesin, että raparperit ovat kuitenkin kasvaneet viileästä keväästä huolimatta uskollisesti. Raparperista tietää, että kesä on tulossa koska se on aina ensimmäisenä urhoollisena pystyssä vaikka muut kasvit eivät vielä ole näyttäneet juuri elon merkkejä.

Raparperipiirakka tuntui ajatuksena tänään liian työläältä ja vaatisi kaverikseen mansikoita, joita ei tainnut pakastimesta enää löytyä, joten päätin tehdä raparperikiisseliä, jota nauttiessa voi julistaa kesän lopultakin alkaneeksi.

Kiisseli onnistui hienosti (siitä en ota kuvaa koska siitä ei saa millään filttereillä kaunista!) 

Sokeria olisi saanut olla kuitenkin taas enemmän, sitä saa raparperiruokiin laittaa reilulla kädellä.

Mutta raparperista sen tietää, että nyt on virallisesti kesä!

Sokerimassa ja sydämentykytykset

Marsipaani on minusta aina ollut pahan makuista ja löydettyäni pari vuotta sitten sokerimassan ilahduin suuresti.

Sokerimassa on kuin muovailuvahaa ja siitä voi tehdä aivan mitä vain. Siitä saa hienoja kakunkoristeita ja yleensä kun lasten syntymäpäivät lähestyvät, alkaa Isukilla ajatukset pyöriä päässä ja edellisenä iltana lasten nukkumaan mentyä Isukki ottaa ison lasin viiniä ja alkaa pyöritellä sokerimassasta keittiön pöydän äärellä jotain mikä on päässä muhinut jonkin aikaa.

Se on mukavaa puuhaa, mutta aiheuttaa myös sydämentykytyksiä ja stressiä, koska joskus päässä olleet ideat eivät muuntaudu sokerimassasta juuri sellaisiksi kuin ne mielikuvituksessa olivat ja välillä on improvisoitava ja mentävä joskus myös siitä mistä aita on matala...

Joskus väsymys iskee jo on myönnettävä, että ei pysty kuin hankkimaan syötävän kakkukuvan, syötäviä vohvelikukkia ja sokeritimantteja. Moni kakku päältä kaunis, mutta täysin ilman mielikuvistusta tehty.
Tytär tykkäsi kyllä, joten se kai pääasia! 

Legopalikka-kakut olivat ihan OK - mutta kulmien olisi pitänyt olla suoremmat eikä saumoja olisi saanut näkyä -
mutta poikani tykkäsi ideasta, joten ei takerruta nyt siihen!

Alussa on vain idea, pari palaa sokerimassaa, Iskukki ja iso lasi punaviiniä...

Suurimman Angry Birds- manian aikaan tein eräille kaverijuhlille sokerimassasta linnut, possut ja tarvikkeet.
Tämä oli urakka, joka aiheutti paljon sydämentykytyksiä ja monta käyntiä viinilaatikon hanalla! Mutta tästä setistä voin olla ylpeä!

Tyttäreni eräille syntymäpäiville tilasimme prinsessakakun, joka oli tehty kirkkaanpunaiseen kuoreen ilman muita koristeluja. Tuunasin siitä sitten leppäkertun mustalla toffeella ja valkoisella sokerimassalla. Kahvipöydässä leppäkertun ympärillä oli oikeita mintunlehtiä - suhtellisen helpolla tehty näyttävä kakku! 

Tuunaa donitsi

Joskus voi oikasta hieman eikä kaikkea tarvitse tehdä alusta alkaen itse.

Vappuna lämmitimme valmiit pakastedonitsit ja sitten keräsimme pöydälle erilaisia koristeita; sulatettua suklaata, nonparelleja, murskattuja ranskanpastilleja, karkkeja ja mitä vain kaapeista löytyi. 

Jokainen sai tuunata donitsinsa kuten haluaa.

Tämä voisi olla mukava ohjelmanumero lastenkutsuillekin ja miksi ei vanhemmmillekin!

Glukoosisiirapista on moneksi - kuinka on ennen pärjätty ilman?

Talvella 2014–2015 tyttäreni suosikkielokuva oli Disneyn Frozen ja aloin pähkäilemään että mitä "coolia" voisi keksiä synttäreille.

Ilokseni olin vähän aikaisemmin löytänyt glukoosisiirappia marketista, jota itse asiassa useassa makeassa ulkomaisessa ohjeessa tarvitaan, mutta jota on ollut aikaisemmin mahdotonta löytää.  

Glukoosisiirapista ja sokerista saa tehtyä ”sokerijäätä” suhteellisen helposti. 

0,5 dl sokeria

1 ½ ruokalusikallista glukoosisiirappia

2 rkl vettä

Aineet kattilaan ja keitellään koko ajan sekoittaen.

Kun vesilasiin pudotettu pisara kovettuu, on seos valmista. Hardcore-kotikondiittorilta kannattaa löytyä sokerilämpömittarikin, josta voi tarkailla hard crack- lämpötilaa, mutta se ei ole välttämätöntä.

Seos muuttuu kuumetessaan hieman ruskeaksi, varsinkin jos keittelee sitä kovalla lämmöllä ja antaa sen melkein palaa, joten halutessaan voi pudottaa lopussa pari pisaraa (ei enempää) sinistä elintarvikeväriä joka tekee jäisen tunnelman.  

Värin lisäämisen jälkeen ei enää keitetä, koska silloin väri muuttuu (esim. tumman sammaleenvihreäksi, tiedän kokemuksesta!)

Kuuman sokeriseoksen voi kaataa leivinpaperin päälle, levitellä veitsellä, tehdä pitkiä jääpuikkoja tai ympyröitä tms. 

Vähän jäähtyneestä levystä voi sitten taitella spiraaleja tai vaikka mitä koristeita.

Jääkoristeet eivät päätyneet lopulta lastenjuhliin saakka, koska pelkäsin että lapset loukkaavat itsensä tai toisensa terävillä sokerijääpuikoilla, mutta aikuisille ne voisivat olla hieno koriste tai vaikka liimata niitä piparkakkutalon räystäisiin… Jatketaan kehittelyä!

Jäätävät kuppikakut

Glukoosisiirapista halusin tehdä myös amerikkalaisia karamelliomenoita (jotka takertuvat hampaisiin ja ovat muutenkin suomalaiselle käsittämätön juttu) mutta kauniita kuitenkin ja ehkä jos sokerikaramellin joukkoon laittaa mausteeksi kanelia, niin makuhdistelmäkin jotenkin menettelee.  

Leipova perheenisä, onko moista nähty?

Toiset miehet vetäytyvät autotalliin vääntämään ruuveja, minä vetäydyn keittiöön rikkomaan munia.

Kaikki alkoi vuorotteluvapaalla pari vuotta sitten kun aikaa oli ja innostuin leipomisharrastuksesta. Aloin ottamaan kuvia syntymäpäiväkakuista ja muista leipomuksista ja pistin niitä (paljolti muita ärsyttääkseni) sosiaaliseen mediaan.

Kuvat herättivät äkkiä paljon huomiota ja sain kommentteja; ”ihana mies! Taitava! Wau! Upeaa!” Ja tämän myötä heitin aina vain vettä myllyyn ja leipomisharrastus sen kun paisui. 

Huomasin myös että leipominen rauhoittaa usein hermoja, vaikka koskaan ei tiedä onnistuuko tekeillä oleva ”paakkelssi” vai ei.

Pidän myös ruuanlaitosta yleensä, mutta koska erikoisruokavalioiden takia yhteisten ruokien tekeminen on vähän haasteellisempaa, päädyin purkamaan ruokiin kohdistuneen luovan energiani leipomiseen. Makeat leivonnaiset käyvät perheessämme kaikille.  

Itse en ole kovinkaan hanakka syömään makeita leipomuksiani, maistan kyllä mutta usein se jääkin sitten siihen. Ehkä tämä on onni, jotta mahdun kulkemaan tulevaisuudessakin ovista. 

Minusta leipomisen ja kokkaamisen tulee kotioloissa olla hauskaa enkä pidä yhtään nykyajan TV-ohjelmista, joissa tehdään jotain hampaat irvessä kilpaillen ja lopuksi itkevät kilpailijat haukutaan ja ruoka heitetään lattialle. 

Minusta keittiössä pitää olla positiivinen mieli ja leipomuksissa saa näkyä käden jälki jotta näkee, että ne eivät ole koneesta tulleet.

Keittiö-idolini ovat ehdottomasti yhdysvaltalainen Julia Child ja Jaakko Kolmonen, joiden lempeän humoristinen tapa kokkailla on mielestäni se, johon tulisi kotikokin pyrkiä.  

Laitan myös omia reseptejäni jakoon keittokirjastani, jos vaikka muut isätkin saavat leipomis-innostuksen. (?)

Ei muuta kun koneet käyntiin ja uuni kuumaksi, katsotaan mitä syntyy!

   

American Cookies

Ensimmäinen Isukin leivontablogiin julkaistu resepti saa kunnian olla suosikkileipomukseni, amerikkalaiset pikkuleivät eli American Cookies.

Näitä tehdään meillä usein ja ne ovat koko perheen mieleen. Näitä on mukava leipoa vaikka lasten kanssa jos hermot yleensä kestää lasten kanssa leipomista. 

Alkuperäinen resepti on Yhdysvalloista, mutta olen hionut sitä hieman suomalaiseen makuun sopivaksi.

Amerikan reseptit ovat usein äärimmäisen makeita joten sokerin määrää saa niissä usein vähentää ja näin olen tehnyt tässäkin kohtaa. 

Jos olet vähän länteen kallellaan kuten minä, niin kannattaa hankkia US Cups – mitat valmiiksi niin ei tarvitse menettää hermojaan liuoslaskuissa.

Minulla ainakin pettää Ojalan laskuoppi jos joudun tekemään vaikka puolikkaan taikinan ja sitten yritän muuttaa niitä vielä desilitroiksi. 

Täällä julkaisemat reseptit yritän kuitenkin pitää deslitroina.

Aineet kannattaa aina mitata tarkkaan, sillä usein epäonnistuminen voi olla pienestä kiinni.

Amerikan kekseihin laitetaan usein mahdollisimman värikkäitä, mutta mauttomia koristeita mutta itse suosin ranskalaisia pastilleja, joiden mintun maku yhdistettynä suklaaseen on aivan loistava lisä kekseille. Suklaahippuja voi tietysti käyttää tai pähkinöitä, mutta Isukki laittaa lähes aina ranskanpastilleja.

Resepti on helppo, mutta olen saanut nämä epäonnistumaan muutaman kerran niin että eivät ole nousseet uunissa yhtään. 

Onko sitten tapahtunut joku kemiallinen reaktio vai onko Isukki unohtanut nostatusaineet ja käsi käynyt viinipönikän hanalla enemmän kuin maustekaapilla? 

Se on jäänyt arvoitukseksi. 

Ja tässä itse resepti;

American Cookies by Isukki

150 g margariinia tai voita

1 dl sokeria 

1,5 dl fariinisokeria

1 tl vaniljasokeria

1 kananmuna

3 ¼ dl vehnäjauhoja

½ tl leivinjauhetta

½ tl soodaa

½ tl suolaa

lisäksi ranskanpastilleja tai pieniä tumman suklaan paloja tai rouhittuja pähkinöitä

Vatkaa sokerit ja margariini vaahdoksi.

Lisää joukkoon kananmuna.

Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita kunnolla paksuksi taikinaksi.

Ota taikinasta kahdella lusikalla (tai pyörittele käsin) palloja leivinpaperille.  Saavat olla kookkaita jos Amerikan malliin halutaan elää.

Painele lopuksi pallojen päälle muutamia ranskanpastilleja (tai suklaahiput tai pähkinät) jos nämä sekoittaa taikinan joukkoon katoavat ne pikkuleipien sisälle eivätkä näy.

Paista uunissa 200 C  n.10 – 12 minuuttia.

Huom! Älä paista liikaa, keksit saavat jäädä mieluummin hieman keskeltä pehmeiksi jos mahdollista, yleensä 10 minuuttia riittää. 

Toiset tykkäävät että keksit ovat taikinamaisia ja jopa puoliraakoja, mutta itse olen sitä mieltä, että saavat kypsyä rapeiksi.